Kalvot
Tämä on lyhennelmä esitelmästä joka pidettiin Jyväskylän yliopistossa 5.-6.2.2009 järjestetyn 'Kansalaisyhteiskunnan teoria, tutkimus ja käytäntö' -konferenssin teemaryhmässä 'Sosiaalinen web ja verkkodemokratia 2015'.
Teemaryhmämme paneutuu sisältökysymyksiin. Työssäni verkko-opetusjärjestelmien kehittäjänä olen huomannut, että tietoyhteiskunnassa substanssi on kuitenkin voimakkaasti sidoksissa käytössä olevaan infraan. Hyvin toimivan tietoliikenteen sisältö, toimintatavat, työskentelymenetelmät, laitteet ja niiden hintarakenteet poikkeavat aivan olennaisesti niistä, joita vielä käytetään nykyisissä kapeakaistaisissa tietoverkoissa.
Tulevaisuuden tietoyhteiskunnan tasa-arvoisesti jaettavat palvelut perustuvat audiovisuaalisiin välineisiin. En tässä tarkoita varsinaisesti tietokoneita, vaan niitä erilaisia muita laitteita (SIP-puhelimia, verkkoradioita, IPTV-laatikoita, palvelupäätteitä, hälytysjärjestelmiä), joiden moitteettoman toiminnan edellytyksenä ovat nopeat tietoliikenneyhteydet. Näiden purkkien kautta välittyy rakennettavan tietoyhteiskunnan SOTE-palvelut, kouluopetus; niiden avulla hoituu maatilan audiovisuaaliset hälytysjärjestelmät, mökkitalkkaritoiminta jne.
2015 on tärkeä vuosi koska se on hallituksen kaavailuissa ajankohta, jolloin kaikille kansalaisille on tarjolla korkeintaan 2 km etäisyydellä sijaitseva 100 Mbps (siis tuohon AV-tiedonvälitykseen kykenevä) runkoyhteys. Vaikka välineet muuttuvat ja sisältö niiden myötä, niin mitä tekemistä tällä infralla on kansalaisyhteiskunnan kanssa? — Tahdon painottaa, että 100 Mbps kuituyhteys 2 km etäisyydellä on nykytilanteessa vähän sama asia kuin että se olisi kuussa. Onhan nykyäänkin teleoperaattoreilla runsaasti tälle tasolle kykeneviä asennuksia aivan tuolla kotikulmilla, mutta niitä ei liiketoiminnallisista syistä avata kansalaisille.
Liikenneministeriö on lisäksi varsin selvästi todennut, että valtio ei rakenna muuta kuin runkoverkkoa. Valitettavasti kansalaistoimijoilta on toistaiseksi jäänyt huomaamatta, että meidän pitää itse rakentaa jakeluverkot, jotka yhdistävät kodit runkoverkkoon. Jakeluverkon kustannusrakenne vaihtelee melkoisesti erilaisissa maasto-olosuhteissa, mutta omaehtoisen panoksen suuruus on ehkä tärkeimpiä tekijöitä joilla voidaan vaikuttaa tuohon hintarakenteeseen. Kuiturakentamistahan jo suoritetaan eri puolilla Suomea. Erityisen vilkasta kansalaisten ja kuntaviranomaisten työ on Pohjanmaalla. Suurin osa hankkeista perustuu kuitenkin ostopalvelumenettelyyn. Tarvitsemme erilaisia menettelyjä, jotka sopivat vaihteleviin olosuhteisiin.
Kuhmossa Iivantiiran Hietalahden asukkaat ovat pilotoineet omaehtoisuuteen perustuvaa toimintamallia. Tärkeää meille on 'teoria ja käytäntö' -asetelmaa korostava tutkimus- ja kehitystyö, jossa pienissä piloteissa otamme mittaa kustannuksista ja toteutustavoista. Tällä tavalla voimme minimoida lähtötilanteen riskit, jonka jälkeen mittakaavaa voidaan määrällisesti kasvattaa. Työ etenee pienestä demonstraatioverkosta kyläverkoksi, kyläverkosta seutuverkoksi.
Kyseessä on induktiiviseen ajatusmalliin pohjautuva 'alhaalta-ylöspäin' -menettelytapa, jonka logiikka kulkee kovin eri ratoja kuin vallan huipulta johdettu (ja usein ns. markkinavoimien aikaansaannoksien ehdollistama) työ. Olen raportoinut osallistavan tutkimuksen menetelmiin perustuvaa työtämme selosteessa 'Lipukan Kuitu'. Esiselvitys omaehtoisesti rakennetun kyläverkon edellytyksistä'.
Jos valtion runkoverkon rakentaminen herättää monia kysymyksiä, niin valtakunnallisessa mittakaavassa jakeluverkon rakentamisessa on kyse todella valtavasta rakennustyötä, jota pitää mobilisoida suunnitelmallisesti. Vaikka eräät kylätoimijat kyllä ovat huomanneet tämän tarpeen, niin toiminnan koordinaattorit eivät ole täysin ymmärtäneet, että runkoverkon ja sitä hyödyntävien jakeluverkkojen rakennustyöstä tulee lähivuosina harvaan asutun maaseudun tärkein yksittäinen kehittämistoimenpide.
Vielä vuosi sitten liikenneministeriö lähti siitä, että markkinavoimat (siis teleoperaattorit) huolehtivat tietoyhteiskunnan infran rakentamisesta. Hallituksen syksyllä hyväksymä aloite perustuu meille kuiturakentajille tutun tosiasian tunnustamiseen: Markkinavoimat eivät tee mitään alueilla, joilla ei ole markkinoita. Jotta me haja-asutusalueiden asukkaat saisimme elinolosuhteitamme kestävällä tavalla kohentavan tietoliikenneinfran, meidän täytyy siis itse ryhtyä tehtävään.
Ehkä 'Sosiaalinen web ja verkkodemokratia 2015' -seminaari osaltaan nostattaa sitä tietoisuutta mitä tarvitaan, jotta kansalaistoimijoiden mobilisointityö onnistuu. Muuten Suomi on vielä vuoden 2015 jälkeenkin kaikkea muuta kuin tietoyhteiskuntarakentamisen huippumaa.
— Philip Donner