Kuopion yhteiskoulun musiikkilukio

Rehtori Ilkka Raninen

1. Toimintaympäristön kehittäminen

Lukio on rakentanut musiikkiteknologialuokan, jonka työasemat on varustettu audiokorteilla ja MIDI-koskettimistoilla. Musiikkilukio toivoo MOVE:n tukea luokan käyttöönotossa. Koulu on liitetty kaupungin verkkoon Wave-LAN -tekniikkaan perustuvilla langattomilla yhteyksillä. Koulu on myös hankkinut uuden Canon-merkkisen videoprojektorin, jonka kautta opettajan koneen toiminnot voidaan heijastaa valkoiselle taululle. Musiikkilukio toivoo voivansa kohentaa hankittujen järjestelmien hyötyastetta osallistumalla 2001 MOVE:n yhteydessä järjestettävään henkilöstökoulutukseen.

2. Opetus

Opetussuunnitelma sisältää nykyisellään kolme MOVE-hankkeen piiriin kuuluvaa kurssia. Ne ovat sisällöiltään musiikkiteknologian perustaitoja edistävää opetusta.

a) Yksi jo käynnistetty kurssi on 'Musiikin teknologia'. Edellytyksenä kurssille osallistumiseen on ATK:n perustaitojen hallitseminen. Sen tavoitteena on nuotinnuksen ja sekvenssiohjelmien oppiminen. Kurssin aikana perehdytään MIDI-standardiin ja sen sovellusmahdollisuuksiin. Tarkoituksena on perehdyttää oppilaita notaatio- ja sekvensseriohjelmien soveltamiseen sävellysten ja sovitusten tekemisessä.

b) Tälle kurssille jatkokurssina on 'Sävellyksen ja sovituksen perusteet'. Tavoitteena on antaa valmiudet oman musiikin tekemiseen. Tämä kurssi on tarkoitus käynnistää syksyllä verkko-opetuksena, soveltamalla Matti Ruipon Sibelius-Akatemian koulutuskeskuksessa järjestämän kurssin tuloksia.

c) Lukio osallistuu kahdella pilottipaikkakunnalla, Kuhmossa ja Kuopiossa toteutettavaan verkko-opetuskokeiluun 'Musiikki ja verkkomediat'. Videokonferenssitekniikalla toteutetun kurssin ideana on tuottaa musiikin verkkoviestintää ja musiikkiteknologiaa esittelevä opetuspaketti, jota voidaan myöhemmässä vaiheessa levittää valtakunnallisesti. Opetuksen suunnittelua koordinoi Virtuosin ja Sibelius-Akatemian Kuopion osaston sukkuloiva verkkoviestinnän opettaja Matti Ruippo.